tiistai 26. elokuuta 2014

Kolibri-kakku


Vein mökille kakun tänä vuonna valmiin kakun, koska emme yöpyneet sukujuhlissa. Helpoin kakku kuljettaa on aina kermaton ja valumaton päällystetty kakku, jossa ei ole irtonaisia koristeita. Päädyin tällä kertaa käyttämään aikaisemminkin hyödyntämääni maalaustekniikkaa, jolla olen tehnyt aiemmin pionikakun sekä saniaiskakun. Tällä kertaa päähäni putkahti aiheeksi kolibri, joten maalasin sen kakun päälle. Käytin sekä kimallepulvereita että pastavärejä.

Kakku on suklaakakkupohja, jossa on kahden suklaan täytteet (valkosuklaa ja tumma suklaa). Kostutus maitokaakaolla ja päällinen on kaulintamassan ja sokerimassan sekoitusta.


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Polka dot -kakku tytölle


Piiitkästä aikaa kakkuilin, viimeinen kakku taitaa olla täällä tehty tammikuussa! On hieman laskenut tämä kakkuinnostus...mukava kuitenkin läheisille tehdä kakkua ja tällä kertaa omalle tytölle, joka juhli 10-vuotissynttäreitään.

Kakku on 6 munan suklaapohjaan tehty, välissä tuoreita mansikoita ja Fazerin sininen -täytettä (4 dl kuohukermaa vaahdotettuna, 1 levy sinistä sulatettuna, 200 g vaniljatuorejuustoa). Kostutut maitokaakaolla. Päällä massa, jossa on 2 pakettia sokerimassaa ja yksi paketti kaulintamassaa, koristeet sokerimassaa.

Rakkaat onnittelut vielä kerran! 


torstai 9. tammikuuta 2014

Cheek-kakku


Eipä ollut helppo aihe kummipojalla kun kakku piti olla aiheeltaan Cheek. :-) No, siitä vähän kehittelemään ja lopulta päivänsankari oli kakkuunsa hyvin tyytyväinen. Itse olin vähän sitä mieltä, että en ihan tavoittanut sitä mitä hain, mutta pääasia on, että sankari tykkäsi! 

Kakku on sisältä kaakaopohjainen (6 munan) ja täytteenä on kehittelemäni Fazerina-täyte. Se on näin yksinkertainen:

4 dl kuohukermaa vaahdotettuna
1 pkt appelsiini-tuorejuustoa
1 levy taloussuklaata sulatettuna
1 ison appelsiinin kuori raastettuna ja pieni tiraus mehuakin
sokeria maun mukaan

Kostukkeena käytin maitokaakaota, johon liruttelin loput appelsiinin mehut. Tästä riitti siis kahteen väliin.

Päällä on sokerimassakoristeita sekä pehmoisia, kumimaisia timantteja, jotka ostin Confetista. Tuossa on siis tarkoitus olla aurinkolasit ja pieni cappi. :-D