keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Islantilainen puolukkakakku joulupöytään

Jouluaaton kakkumme oli islantilainen puolukkahyytelökakku, jonka ohje on mm. täällä. Ruishiutalepohja oli kyllä hyvänmakuinen, muutoin se ei minusta poikennut kovasti muista hyytelökakuista. Päälle tein Kermaruusun ohjeilla sokerikelloja. Nyt vasta kuvaa katsoessani tajuan, että tuon kiilteen puolukkasose olisi varmasti pitänyt siivilöidä niin se olisi ollut kauniimpaa. Mutta mitäs tuosta! :-)

maanantai 20. joulukuuta 2010

Lämmintä joulua!

Mukavaa, maistuvaa ja ihanaa joulua sekä onnea uudelle vuodelle! Seuraava kakkuni on jouluaaton kakku, joka todennäköisesti on islantilainen puolukkakakku. Ensi vuonna sitten uudet ideat ja reseptit. :-)

"Jumalan on kunnia korkeudessa, maan päällä rauha ihmisillä, joilla on hyvä tahto."

lauantai 18. joulukuuta 2010

Volkswagen-kakku

Kuusi vuotta täyttävä pikkumies halusi synttärikakkuunsa ainoastaan Volkswagenin logon ja miedon maun, muutoin ei ollut kummempia toiveita. Sisällä on seitsemän munan vaalea kakkupohja ja täyttenä persikkamousse. Kostutin persikkapurkkien liemellä. Persikkamoussen tein seuraavista aineista: 4 dl vispikermaa, 400 g maustamatonta tuorejuustoa, 2 prk säilykepersikoita soseena, 4 liivatelehteä ja sokeria + vaniljasokeria. Lisäksi laitoin kakkuun myös aprikoosimarmeladia antamaan vähän makeutta ja lisämakua. Kakkuun toivottiin mieluiten kermapäällistä, mutta toki logo oli pakko tehdä marsipaanista. Sininen logon pohja on marsipaania, ja valkoinen osa on sokerimassaa. Harmittaa, että siirtovaiheessa logo hieman venahti eikä ole ihan niin täsmällisen mallinen. Tässä kakussa hoksasin ensimmäisen kerran, millä pystyn välttämään marsipaanilevyn aiheuttaman kermapursotuksen värjääntymisen: teinkin päällyspursotuksen sokerikreemistä! Lisäksi pursotin kreemillä myös kakun alareunan, ja sillä estän kaiken nesteen mahdollisen valumisen lautaselle. Tätä käytän tulevaisuudessakin hyödykseni, jos kakku pitää tehdä reilusti ennen juhlia valmiiksi. Siniset lumihiutaleet ovat sokerimassaa, ja niihin on laitettu sinistä kimalletta. Olen ihastunut näihin syötäviin pieniin tähtiin, joten niitä tuli vielä kaiken kruunuksi kakun yläreunoihin.

Lämpimät onnittelut pienelle volkkarimiehelle!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Valkoinen joulukakku

Tämä kakku lähtee huomenna työpaikalleni joululounaan jälkiruuaksi. Kakkupohja on 30 hengen suklaapohja ja sisällä on Irish coffee -täyte. Kostutus on makealla kahvilla. Päällä on sokerikreemi ja valkoinen sokerikuorrute (Dr. Oetker ja meni kuulkaa 6 pakettia!), samoin koristeet ovat sokerimassasta. Päällä on rutkasti kimalletta: ensin hopeasprayta, sitten erilaisia glittereitä ja lopulta pieniä hopeisia syötäviä tähtiä. Nyt ei puutu kimallusta! Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein ison kakun sokerimassasta ja ihan kohtuuhyvin se ison massan kauliminen onnistui. Kakun esikuvana on tämä Pienen kakkupuodin kakku, mutta siis valkohopeisena tässä tapauksessa. Osa kuvista on otettu illalla lampunvalossa, osa päivänvalossa. Hankala tämä kaamos kakkukuvien kannalta! :-)


sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Donitsi- ja muffinikakut

Lastemme serkut viettävät tänään synttäreitään ja erikoiset olivat kakkutoiveet: jättimuffini ja jättidonitsi! Monet tuskan hiet näiden kanssa vuodatin, toivottavasti ovat mieleiset ja sellaiset kuin haluttiin. Donitsikakun pohjan tein kuivakakkuvuoalla, ja sen sisällä on diplomaattikreemi ja mansikoita. Päällä ruskeaksi värjätty sokerikreemi ja marsipaani"kuorrute". M&M:t toimivat isoina nonparelleina. Muffinikakku puolestaan oli enemmänkin murheenkryyni eikä lopputulos ole ihan se mitä toivoin ja suunnittelin...sisällä on pienessä uunivuoassa tehty tumma suklaapohja ja fanipalatäyte. Päällä sokerikreemi ja sivussa raidallinen marsipaani (joka tökki, tökki ja tökki). Päälle pursotin ihan perinteisesti kermavaahtoa, kirsikka on marsipaania. Mittasuhteet eivät tässä muffinissa ihan menneet aivan nappiin, mutta toivon että saajaa miellyttää ainakin kova yritys! :-)

Onnea paljon ihanille serkuille!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Jauhelihapasteijat perunavoitaikinaan

En oikein osaa tehdä kauniita pasteijoita, mutta nämä kuitenkin maistuvat hyvälle. Olen yhdistellyt useita reseptejä, ja tällaiseksi resepti sitten muotoutui:

Jauhelihapasteijat n. 40 kpl

perunavoitaikina:

6 kpl isoja perunoita
400 g voita
7 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä

täyte:

400 g jauhelihaa
2 sipulia
3valkosipulin kynttä
mausteita (paprikaa, aromisuolaa, mustapippuria)
2 munaa keitettynä
1 dl puuroriisiä
1/2 lihaliemikuutio

Tee ensin taikina: nypi keitetyt ja jäähdytetyt perunat voin kanssa sekaisin, lisää sitten jauhot ja vesi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen tekemisen ajaksi. Ruskista jauheliha sipuleiden kanssa ja lisää mausteita makusi mukaan. Keitä puuroriisi ohjeen mukaan lihaliemikuution kanssa. Keitä kananmunat. Lisää jauhelihaan riisi ja pilkotut munat. Kauli taikinasta neliöitä ja laita täytettä sisälle. Sulje haarukalla. Voit tehdä lopputaikinasta kuvioita pasteijoiden päälle. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Irlanninsetteri-piparit

Tilasin Englannista tästä nettikaupasta irlanninsetteri-piparimuotin, joka tuli nopeasti ja joka on vahvan tuntuinen ja melkoisen iso. Suomesta en löytänyt tämän kyseisen rodun muottia... :-) Kyllä lapsilla riemu repesi kun saivat tehdä lemmikkinsä mallisia pipareita! Ja kätevää on se, että välttämättä näitä ei tarvitse edes koristella, koska irlanninsetteri on sopivasti piparin värinen. Mukavaa joulunodotusta!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Mokkakakku töihin

Tämän mokkakakun vien huomisaamuna töihin aamukahville. Sisällä on neliönmallisella irtoreunaisella vuoalla tehty tumma suklaapohja sekä mokkatäyte, jonka tein seuraavasti: 4 dl kuohukermaa vaahdotettuna, 2 levyä Geishaa sulatettuna, 2 pss cappucino-pikakahvipussillista, 1 prk maustamatonta tuorejuustoa ja sitten sokeria maun mukaan. Hyvää on eikä tarvitse liivatteita. Kostutus on makealla kahvilla, tämä siis on todellisen kahvinystävän kakku! Päällä on sokerikreemi ja ruskeaksi värjätty marsipaani. Kukka on sokerimassaa ja koukerot värjättyä sokerikreemiä. Tällä kertaa päädyin tekemään kakun, jonka väritys ja koristelu ei ole tyypillisintä minua, joka sullon yleensä kakut täyteen kukkia ja koristeita. :-) Kokeilin ensimmäistä kertaa neliönmallisen kakun päällystämistä marsipaanilla eikä se paljon poikennut pyöreästä. Ai niin ja päällä on kuparikimalletta, jota tilasin Englannista.

Onnea iskälle!

Onnea kaikille isille! Meillä iskä sai tämmöisen lasten aivan itse tehdyn kakun. Sisällä on suklaapohja ja mokkatäyte. Onnea!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Mutaa, mutaa

Tein tällä Fazerin ohjeella mutakakkua viikonlopuksi. Todella hyvää tuli ja helppo resepti: tämä olisi aika hyvä vierastarjottava, koska sen voisi tehdä jääkaappiin edellisenä päivänä. Sen kanssa herkuttelimme kermavaahdolla ja mansikoilla. Pinnan koristelin Ikean sablonilla, joita on raidallisia ja pallokuvioisia. Herkkua nam.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Pallokuvioinen ristiäiskakku

Sukumme pienimmän jäsenen ensimmäistä juhlapäivää vietettiin tänään, ja sain kunnian olla kakkuleipurina. Vanhemmat toivoivat yksinkertaista koristelua tämän Pionin kakun tyyliin. Koska en osannut (ainakaan vielä!) tehdä noita upeita tennareita, tein tapani mukaan nallen. Väritoiveina olivat beigen ja limen sävyt. Sisällä on 7 munan vaalea pohja valkosuklaa- ja mansikkamousseilla täytettynä. Kaikki koristeet ovat marsipaania, pinta puolestaan Flora Vispiä.

Onnea elämääsi pieni poika ja lämpimät onnittelut vielä!

lauantai 2. lokakuuta 2010

Oulun Kärpät mestareiksi!

Yhdeksänvuotiaan Kärppä-fanin synttärikakku ei tietenkään voi olla muuta kuin Kärppä-aiheinen ja musta-keltainen. Kakku on tehty 6 munan vaaleaan pohjaan, ja sisällä on sitruuna- ja salmiakkimousset, jotka vielä värjäsin kirkkaankeltaiseksi ja lähes mustaksi. Kostutus on maidolla, koska täytteet ovat ärtsyt. Päällä on oululaisesta Piece of cake -kakkukaupasta ostettua pikimustaa marsipaania, jota oli mukava käyttää, kun ei tarvinnut kerrankin värjätä mitään. Logo ja kirjaimet ovat marsipaania. Onnea mahdottomasti päivänsankarille ja tällä kakulla toivottavasti siivitän Kärpät Suomen mestareiksi!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Sadonkorjuukakut

Nyt sain aiemmin tekemäni sadonkorjuukoristeet kakun päälle, kun tein juhliin kaksi isoa kakkua. Toinen on 10 munan kantikas kakku ja toinen 7 munan pyöreä kakku. Molemmissa on sama täyte: mansikoita ja vadelmia sekä kermavaahtoa, johon on sekoitettu Maraboun Daim-suklaata sekä vaniljatuorejuustoa. Kostutus on spritellä. Kuvat on melko kehnot johtuen siitä, että näppäsin ne häthätää pakastearkun päällä mökillä...osa on ilman salamaa ja osa salamalla. Koristeet ovat marsipaania, ja "risut" ovat suklaata.

Onnea vielä ikinuorelle päivänsankarille!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Tulevan sadonkorjuukakun koristeet

Viikon päästä juhlitaan anoppiani, ja merkkipäivää varten olen tehnyt kahteen kakkuun koristeita. Toisesta kakusta tulee iso kantikas ja toisesta pyöreä. Aiheeksi valikoimme syksyn ja sadonkorjuun, ja kakun inspiraationa käytän tätä kakkua (viides vasemmalta ylärivissä). Tokikaan en tee upeaa kerroskakkua, mutta pyrin samaan fiilikseen. Kaikki koristeet on tehty marsipaanista, ja kimalteita sekä vaahteranlehtimuotin tilasin Englannista. Täällä esimerkki yhdestä tilaamastani kimalteesta. Ne ovat upeita ja välkkyviä!

lauantai 28. elokuuta 2010

Pianokakku

Sukulaistyttö halusi kakun, joka olisi toffeen ja turkoosin värinen ja siinä olisi pianoaihe. Siitä sitten kehittelin tämmöisen idean, jossa pianonkoskettimet kulkevatkin vähän vinosti kakun ylitse. Kakku on kuuden munan pohjaan tehty, ja sisällä on mustikka- ja valkosuklaamousset. Päällä on ruskeaksi värjätty marsipaani ja marsipaanikoristeet, koukerot ovat pikeeriä. Yritin pursottaa myös nuottiavaimia! Pianonkoskettimet maalasin mustalla pastavärillä suoraan kakun päälle. Suihkutin ruskeaan marsipaaniin myös hopeanväristä kimallesprayta. Näköjään kuvaa ottaessa on yksi kukka meinannut ruveta tuosta koskettimien alaosasta irtoamaan...eivät meinanneet pysyä helpolla pystyssä reunassa, liimasin ne lopulta pikeerillä.

Onnea Venlalle oikein kovasti!

lauantai 14. elokuuta 2010

Lehmäaiheinen ristiäiskakku

Tämän ristiäiskakun toiveina oli, että se olisi kermakakku eikä kokonaan päällystetty marsipaanilla, se olisi vaaleansininen väritykseltään ja sen päällä istuisi Valion Lempi-lehmä. Lisäksi haluttiin, että maku ei olisi liian makea. Sisällä on seitsemän munan vaalea kakkupohja ja kuningatartäyte siten, että alemmassa välissä on mustikkamousse ja ylemmässä vadelmamousse, kummatkin tähän vuodenaikaan tuoreista marjoista tehtyinä. Lisäksi väleissä on sipaisu kuningatar-vauvansosetta (sopii kuvioon!). Päällä on raidalliseksi maalattu marsipaanilevy, ja kaikki koristeet ovat marsipaania. Kakusta haluttiin HYLA-kakku, joten pursotukset tein HYLA-vispikermasta. Tässä kuumuudessa meinasi tulla jo tuskanhiki, kun kerma rupesi lötsittymään kesken kaiken - välillä piti kakku ja pursotinpussi laittaa kiireesti jääkaappiin. Hyvä kun ei tekijäkin! :-)

Lämpimät onnittelut Kaapo-vauvan perheelle kauniina juhlapäivänä!

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Mökkikakku Vol. 3

Perinteinen loppukesän sukujuhla mökillä on aina kakun arvoinen päivä, ja tällä kertaa ajattelin maalata itse mökin mukaan kakkuun. Kakku on kuuden munan sacher-pohja, johon tuli tummaa suklaata sulatettuna. Sisällä on mansikoita sekä suklaa-tuorejuusto-kermavaahtoa. Käytin jälleen Fazerin marjat -levyä koska siinä on mukavasti pirteää marjanmakua mukana. Maalaus on tehty marsipaanille, ja ruskeat Flora vispi -pursotukset on värjätty sekä kaakaojauheella että ruskealla pastavärillä.