lauantai 29. marraskuuta 2008

Aprikoosikakku

Tässä kuvaa uusimmasta kakusta, jonka tein työkavereilleni tänä aamuna. Johonkin piti saada sullotuksi kaikki ne kukat, jotka kaapissa odottavat kakkua. Kakkukurssilla opettelin tekemään callan ja neilikoita (näyttävät korvasieniltä??), ja lisäksi kakussa on mmf-ruusuja, joissa on hopeasprayta. Koristeet on kaikki mmf:stä ja pursotukset Flora Vispiä. 6 munan kakun sisällä on aprikoosimousse. Täyte oli erittäin miedon makuista, sisälle olisi voinut laittaa kerroksen vaikkapa aprikoosi- tai appelsiinimarmeladia, olis tullut potkua.




Kokeilin ensimmäistä kertaa tosimielessä tuota "molemminpuolin simpukka" -pursotusta ja omasta mielestäni sain ihan kelpo jälkeä.


1 kommentti:

  1. Tässäpä kans kaunis kakkunen, pitääki itekki tehä noita kieloja kun ovat noin sööttejä!! Kiitos muuten kommentistasi, tuo minun kanttiinityö on osoittautunut tosi kivaksi ja paljon monipuolisemmaksi kuin mitä alunperin luulin sen olevan. Ja tämä kakkujuttu on ihan kaikkien blogien ansiota ja alussa en edes niitä tehnyt..Esim oman poikani(3 vee) ristiäiskakun maanittelin tätini tekemään kun olin varma etten osaa. Asioilla on tapana järjetyä ja mennä niinku pitääki, niin se vaan on...vaikka joskus aattelis ihan toisin

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!